Työt alkoivat Suomessa. Tämä blogi päättyy, mutta muutama yhteenveto.

• Miten 6 viikon etätyömatka Ruotsiin sujui? Hyvin. Olin reipas retkeilijä ja tein töitä 5 viikon verran, mikä oli enemmän kuin ajattelin ennakkoon. Vältin monet kokoukset kotimaassa, joten tehokas työaika taisi lisääntyä?
• Miltä teltassa asuminen tuntui? Hyvältä, suosittelen! Nyt kun olen taas nukkunut sängyssä muutaman yön, en pidä siitä. Kaipaan vilpoisia ja raikkaita öitä. Kunto nousi ja muutama kilo lähti, vaikka söin joka päivä paljon.
• Oliko tarpeeksi retkiä? Ei ihan. Pyöräilin laskujeni mukaan 500 km ja meloin 409 km. Tällä reissulla en patikoinut, kun Värmlannissa ei ole vuoria enkä Norjassakaan ehtinyt, vaikka kävin siellä kahdesti. Yhden melontakeikan olisin halunnut vielä tehdä (Svartälven Värmlannissa), mutta aika ei riittänyt.
• Kuinka bloginpito sujui? Rutiinilla. Lämmin kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille sekä heille, jotka lähettivät sähköpostia.
• Kiitokset myös suomalaisille ja ruotsalaisille kollegoille sekä muille tapaamilleni ihmisille, jotka auttoivat etätyöläistä.

Yleiskartta, josta näkyy missä liikuin.

Yleiskartan pieni punainen suorakaide johtaa alla olevaan Norjan kalastelupaikkaan. Mökkimme oli Meloyssa Tukthuset-nimisestä kylästä etelään. Kalastusretket suuntautuivat länteen kohti avomerta. (Kartta on dynaaminen Google-kartta.)

Näytä suurempi kartta

Isompi punainen suorakaide johtaa alempaan karttaan, jossa näkyy melontareitit (keltaisia) ja pyöräilyreitti Holmenkollenille (oranssi) sekä missä nukuin.

Briefly in English. This blog is over. I want to thank all readers and those who commented or sent email while I was out there. Maps give a hint where I actually was fishing, paddling and biking.

Kort på svenska. Den här bloggen är slut. Kartor visar var jag fiskade, paddlade och cyclade. Till nästa blog, hejdå!

Thomas Homer-Dixonin kirja THE UPSIDE OF DOWN, Catastrophe, Creativity, and the Renewal of Civilization oli lukemisena Ruotsissa. Luin sen loppuun kotimatkalla. Kirjan teema ei oikein sovi kahvipöytäkeskusteluun. Kirja käsittelee läntisen sivilisaatiomme sisään rakennettuja riskejä ja miksi olemme matkalla kohti tuhoa.

On tuhoennuste-aiheisia viestejä tietysti aiemminkin kuultu. Moniin niistä on voinut suhtautua olankohautuksella kuten lahkoihin, jotka haalivat jäseniä pelottelemalla maailmanlopulla, jos elämme jollain tapaa väärin.

Tämä kirja ei ole sellainen, vaan tutkii viittä keskeistä haastetta: ilmastonmuutos, energian riittävyys, ympäristön saastuminen, väestönkasvu ja tulevat taloudellisesti epävakaat ajat. Näistä lähinnä ilmastonmuutos (ja osin talous) on toistaiseksi keskeinen aihe mediassa ja ihmisten keskusteluissa, vaikka energian riittävyys (peak oil -termi) on yhtä mullistava juttu.

Kirja pyrkii etsimään uuden tapaista ajattelua kulttuuriimme pohjaksi, jossa keskeistä ei ole tehokkuuden lisäys ja talouskasvu vaan ns. resilence, ekologiasta poimittu termi, jonka voisi suomentaa vaikkapa systeemin kyvyksi palautua toimintakykyiseksi äkillisen shokin jälkeen. Tämä näet on verkostoituneen läntisen teknokulttuurin ongelma: se muuttuu monimutkaisemmaksi ja kytkentäriippuvaisemmaksi mutta kestää yhä vähemmän shokkeja.

Pieniä shokkeja on jo ollutkin kuten lisääntyneet myrskyt (viimeksi Myanmarin katastrofi) ja taloudellisesti epävakaat ajat (USAn asuntokuplan puhkeaminen). Näistä toki paikallisesti toivutaan, mutta miten olisi maailmanlaajuinen pandemia (lintuinfluenssa tai vastaava)?

Menemättä tarkemmin kirjan sisältöön, tässä omat päätelmät mitä Euroopassa ja Suomessa tapahtuu:

• Öljy on energiaa, jolle kulttuurimme perustuu. Olemme käyttäneet puolet raakaöljystä, joka on helposti saatavissa maapallosta. Kiinan ja Intian kehittyvien talouksien vuoksi energian kysyntä yhä kasvaa, siksi sen hinta moninkertaistuu. Matkustaminen kallistuu. 50 vuoden kuluttua vain harvalla on varaa lentää etelään lomalle tai varsinkaan toiselle puolelle maapalloa.
• Laivojen rahtimaksut kasvavat painoyksikköä kohden. Eniten täällä Pohjolan perukoilla kallistuvat tuotteet, jotka tuodaan kaukaa ja joiden kilohinta on matala. Tällaisia ovat ruoan raaka-aineet, mm. Etelä-Aasiasta tuotu riisi. (Lenkkitossut kallistuvat suhteessa vähemmän, koska niiden kilohinta on korkeampi.) 50 vuoden päästä riisiä syödään Suomessa juhlatilaisuuksissa, kaukaisena etelän herkkuna. Perusruokaa on peruna, joka kasvaa kotimaassa.
• Minun perunanviljelykokeiluni Ruotsissa ei onnistunut. Olivat vasta itämässä, kun kaivoin ne maasta 18.6. illalla. Noh, vaikka tämä kokeilu meni pieleen, erilaista henkilökohtaista aktiivisuutta tarvitaan, jotta selviämme tulevista vaikeista ajoista. Arvoon nousevat paitsi omilla kasvimailla saavutetut viljelytaidot (joita minulla ei ole), myös tietämys eri tavoista liikkua ja kuljettaa tavaraa ilman öljyä tai muuta kaukaa tuotua energiaa: soutuveneet, kanootit, polkupyörät, näihin sopivat matkavarustelaukut ja reput, kotimaisella puuenergialla (häkäpöntöillä) kulkevat bussit, junat ja laivat, sekä yleisesti kyky valmistaa ja korjata näitä kaikkia; ruohonjuuritasolla hyvä kunto on tärkeä kuten myös tietämys oman kehon kapasiteetista sekä tietämys miten tämä tietämys saavutetaan, jotta voidaan auttaa muita löytämään se. Tärkeää on myös rakentaa omia verkostoja, ja tuntea ihmisiä, joilla on taitoja, joita itsellä ei ole.
• 50 vuoden kuluttua myös hevoset ovat tärkeitä. Suomessa on nyt Wikipedian mukaan 70 tuhatta hevosta [linkki]. Minulla oli ajatus opetella tätäkin Ruotsissa, sillä Hammarössä on useita hevostalleja, mutten ehtinyt paneutua. Ei niinkään ratsastustaito vaan tietämys hevosten hoidosta ja työkapasiteetista on tärkeä. Jos 50 vuoden päästä on vietävä tuhat kiloa tavaraa paikasta toiseen, luulisin tosin häkäpönttöbussin olevan kätevämpi kuin hevonen, jos tie on hyvä. Mutta pellolla ja metsätöissä työhevonen on monikäyttöinen. Kovimpiin töihön pystyviä suomenhevosia on vain 20 tuhatta, joten niiden määrää täytyy lisätä.
• Kirja lainaa Peter Vitousekin (Stanford University) tutkimusta, jonka mukaan 40 % maapallon biologisesta kierrosta on jo joko valjastettu ihmisen käyttöön tai ihmisen toiminnan häiritsemää. Raja tulee pian vastaan. Niukka peltopinta-ala on otettava parempaan valvontaan, jotta ruokapulat vältetään. Lihan tuotantotuet lopetetaan ja lihan hinta moninkertaistuu. Yksi yksikkö lihaa vaatii näet eläinten rehuna 10 kertaa enemmän peltopinta-alaa kuin saman verran kasviruokaa -- se on maapallon laajuisesti ajateltuna tuhlausta.
• Kännykköjen valmistus ja vienti ympäri maailmaa on yhä Suomen tulevaisuus, koska niiden kilohinta on korkea. Toisaalta mobiili puhelunvälitystekniikka tukiasemineen vie paljon energiaa, joten kännyköiden puhelumaksut kohoavat eikä kaikilla ole puheluihin varaa. Viestintäverkot on rakennettava vähemmän energiaa kuluttavien valokaapeleiden varaan ja siksi lankapuhelintekniikka palaa takaisin.
• Internetissä Facebook ja muut tuottamattomat sosiaaliset mediat kaatuvat omien servereidensä energiankulutukseen. (Myös tämä vuodatus-blogialusta.) Google pysyy pitempään, vaikka senkin ansaintalogiikka horjuu, koska brändit ovat rahtikustannuksien nousun vuoksi paikallisempia eikä niitä ole tarvis mainostaa niin paljon.
• Yleisessä epävarmuudessa rikokset lisääntyvät. Palataan takaisin paikallisvaluuttoihin, jotta rikoksella saatua rahaa ei voi pestä niin helposti toisella puolella Eurooppaa.
• On myös pahempia ennusteita. Jos ilmasto lämpenee ja Siperian tundraan jäätynyt metaani vapautuu, ilmasto lämpenee lisää siten, että maapallo siirtyy pysyvästi uuteen tasapainotilaan. Päivätasaajalla ei ole biologista toimintaa, koska sellaiseen pätsiin sopeutuneita kasveja ei ole. GAIA-hypoteesin kehittäjä James Lovelock ennustaa [linkki], että 100 vuoden kuluttua ihmisiä on kymmenesosa nykyisestä ja elämää on vain arktisilla alueilla: Kanada, Skandinavia, Venäjä.
• On myös toisenlaisia ennusteita. Ilmasto saattaa pätsi-tilaan siirtymisen sijasta siirtyä pysyvään pilvisyys-tilaan, jolloin 100 vuoden kuluttua vain muistelemme aikoja, kun näimme auringon.

Niinpä, eivät nuo ole iloisen kahvipöytäkeskustelun aiheita. Tällaiset pohdinnat minua kuitenkin kiinnostavat. Se laittaa aivot jollain tapaa hyrräämään ja antaa suuntaa mitä seuraavaksi on opeteltava.

Briefly in English. When I dug out potatoes that I put into ground here, I immediately saw that my experiment had failed (no more potatoes to eat). Loosely attached to potatoes... while in Sweden I read a book The Upside of Down by Thomas Homer-Dixon. The book handles of the risks of our western civilization -- why it's inevitable that some catastrophes will happen in the future. As oil price goes up and transportation of food (by using oil) goes up too, I think after 50 years potatoes will be our main food.

Kort på svenska. När jag tog upp potatis som jag läggade i jorden här, jag såg att min experiment inte lyckades (inte mer potatis). I alla fall jag tänker att efter 50 år potatis ska vara vår huvudmaträtt i Finland och Sverige. Dessa tankar är imponerad av boken The Upside of Down av Thomas Homer-Dixon som jag läste i Sverige.

Vähän haikeaa. Purin eilen ison teltan ja kanootin. Laitoin pienen retkiteltan ja tavarat sinne. Siivosin kanootin ja pakkasin uudestaan tiiviille rullalle, jolloin kanoottisäkkiin mahtui muutakin tavaraa.

Kävin Sirkan ja Pekan asuntovaunun etuteltassa kahvittelemassa. Istuimme 1,5 tuntia turisemassa. Jätin heille pesuaineen, jota käytin vain vähän (olen pessyt vaatteita nyrkkipyykillä silloin kun on tarvinnut). Sirkka ja Pekka lähtivät tänään väliaikaisesti pois, siksi hyvästelimme jo.

Sovin leirintäalueen järjestyksenvalvoja Ollen kanssa, että hän ostaa makuupussini 50 kruunulla. Juttelin saksalaisen pyöräilijän kanssa, joka kiertelee Norjaa ja Ruotsia. Hänen pyörässä ollaan makuuasennossa. Harmi kun en ottanut kuvaa. Hän lähti eteenpäin tänään aamulla ja jätti minulle evääksi yhden oluen (juon sen illalla).

Heräsin aamulla pienestä teltasta. Otin kuvan (kuvan vasemmassa ylä- ja oikeassa alakulmassa olevat tummentumat johtuvat kameran patterin virran heikkoudesta, ei jaksanut rassu avata verhoja kokonaan).

Kuvassa näkyy ison telttani maahan 5 viikossa painama jälki (kun purin teltan, sieltä hiipi esiin monta kuoriaista). Ei ole hyvien tapojen mukaista pitää telttaa näin kauan samassa paikassa. Pitäisi vaihtaa paikkaa kerran viikossa, jottei maasto kärsi.

Kuten kuvasta näkyy, tulin tänään töihin kanoottisäkki pyörän perässä. Hidasta mutta sujui pyöräily näinkin. Kanootti odottaa minua huomenna täällä toimistossa, kun vain käväisen täällä matkalla aamubussiin.

Haikeaa on myös nämä työkaverit. Täällä Ruotsissa on tapana pitää kello 10 ns. fika. Se tarkoittaa, että kaikki (myös muiden firmojen ihmiset tästä talosta) istuvat yhdessä, juovat teetä ja syövät leipää, jossa on päällä marmelaadia ja juustoa. Ja sitten jutellaan. Minun Klarälven-kokemukseni herätti alkuviikosta mielenkiintoa, kun kerroin siitä. En tosin ole osallistunut moneenkaan fiikaan, mutta aina jos Jan-Anders on ollut paikalla, niin silloin.

Mikaelin kanssa näyttää tulevan jatkoa työasioissa. Olen näyttänyt hänelle Googlen motion charttia (jonka olen testannut täällä), joka sopii hänen asiakkailleen erittäin hyvin. Mutta asian todellinen hyödyntäminen vaatii valmistelua. Mailit tulevat lentämään Pohjanlahden yli.

Muutenkin olen pitänyt ruotsalaisista. On kolme maata, johon voisin muuttaa, jos jätän Suomen, ja Ruotsi on yksi niistä.

Ei muuta nyt. Ryhdyn seuraavaksi pakkaamaan tätä läppäriäni laukkuun, jotta saan senkin huomenna helposti matkaan. Ja ehkäpä syön tänään illalla perunoita?

Briefly in English. I have now put down my big tent, put up my smaller tent, and I feel little sadness to leave this fine country tomorrow. I have said goodbye to many people, but the contact with some people will continue.

Kort på svenska. Jag har nu packat min stora tält och jag är liten längtansfull av det här fina landet. Jag ska starta min resa hem i morgon bitti.

Tänään tiistaina oli pitkä ja toiseksi viimeinen työpäivä täällä. Sanoin äsken heit Jan-Andersille, sillä hän on huomenna Tukholmassa töissä. Vi hörs, naturligtvis. Luontoihmisiä hänkin, metsästää hirviä syksyllä.

Kerron jotain eläinmaailmasta. Alla kuva Klarälveniltä.

Kanadanhanhia täällä on tosiaan paljon. Joella näkee poikueita kaiketi enemmän kuin tavallisia sinisorsia. Helsingissä tuttuja valkoposkihanhia ei ole eikä perinteistä jokintua telkkääkään näe niin usein kuin Suomessa.

Joilla on näkynyt usein majavia, niin Klarälven kuin Arbogajoen-Eskilstunajoen retkellä. Niitä kun lähestyy, pärskis ja häviävät näkyvistä. Yölläkin voi herätä pärskeeseen, mutta majavat ne vaan.

Norjassa oli paljon pikkukuoveja, jotka puputtavat surumielisesti läpi yön ja olen muutamaa kuullut myös täällä Värmlannissa. Norjassa näin myös ensi kertaa kalastelun yhteydessä karimetsoja (eivät ne niin harvinaisia ole, mutta kun ovat Jäämeren lintuja, ei niitä Suomessa juuri näe).

Nyt palaan teltalle, jossa alan purkaa sitä ja muutan loppuajaksi pikkutelttaan.

Briefly in English. Though it's my second last work day here, I already said good bye and thanks to Jan-Anders. He's going to work tomorrow in Stockholm. The photo is from Klarälven about canadian geese which are very common here.

Kort på svenska. Det var min andra sista arbetsdag här i Karlstad. Jag sade tack och hejdå till Jan-Anders när han ska arbeta imorgon i Stockholm. Vi hörs, naturligtvis. Foton är från Klarälven av kanadagåsar som är vanligt här.

Tämä kertomus on jatkoa Klarälvenin melonnan ensimmäisen päivän kuvaukselle.

Keskiviikkona 11.6. jatkoin koskien laskemista. Pahimmat paikat olivat jo takana mutta yhä jatkui koski. Tiesin koskien loppuvan pian, joten en kiirehtinyt.

Tätä on eräretkeily. Ei ole kiire. Virikkeitä pursuaa ympärillä. On aikaa tutkia. Kun näin ylempänä maastossa hakkuuaukean, pysäytin kanootin ja kipusin sinne. Aukealle tullessa metsäkauris ja poikanen juoksivat karkuun. Alla kuva kohti etelää, joka on rujosti yhdistetty Windowsin Paintissa kahdesta eri tummuuden kuvasta, jotta sain yhteen taivaan ja maaston eri sävyt.

Aukealta alas palatessa löytyi hirven luut, jonka kallon nostin kannon nokkaan.

Mitä lie hullutusta koin, kun minun piti ottaa se kanoottiinkin. Jonkun kilometrin päässä tulin järkiini ja jätin sen jokivarteen muiden löydettäväksi.

Koskijakso oli yhteensä 20 kilometriä pitkä. Sen jälkeen virta tasaantui mutta jatkui yhä kiivaana. Tuulikin oli enimmäkseen takaa, joten päätin antaa mennä. Seuraavien päivien säistä ei tiedä. Nyt kun tässä ei vielä sada, vaikka maastossa näen jo sateen putoavan, mennään niin paljon kuin ehditään.

Pysähdyin kuvaamaan ruotsalaista laavua, joka oli kyltin mukaan rakennettu EU-rahoilla. Takana olevaan kotatyyppiseen rakennukseen ei sisälle päässyt, sinne olisi tarvittu avain.

Taas mentiin. Jonkun kymmenen kilometrin kuluttua näin lauttoja. Saksalaiset siviilipalvelusmiehet viettivät omaa harjoittelujaksoa Klarälvenillä. Heidän vauhtinsa oli kovin hidas verrattuna minuun.

Taas mentiin ja niin menin koko päivän. Lopetin vasta, kun GPS:n patteri loppui klo 21 jälkeen. Matkaa oli kertynyt yhdessä päivässä 93 km, joka on yhden päivän ennätys (edellinen ennätys 63 km syntyi täällä). Siitä noin kolmasosa oli virran avittamaa, mutta kun 11,5 tuntia meloin, myös sileällä vedellä olisin päässyt 60 km.

Torstaina 12.6. päätin jatkaa samaa tahtia, mutta kävin myös Ekshäradissa kaupassa (kuvassa Ekshäradin kirkko ja ostoskassimies).

Sain kiinni kaksi hollantilaista meloja-kalastajaa ja heidän ruotsalainen kaverinsa. He kertoivat, että olivat saaneet eilen kunnon raekuuron. Minulla oli siis eilen onnea, koska vain pienet tipat olivat tähän asti kastelleet. Viisi minuuttia heidät jätettyäni jouduin itsekin kovaan raekuuroon, jota vietin puun alla.

Matka jatkui. Tiesin Klarälvenin yläosan olevan sata metriä Vänerniä korkeammalla, joten voimalapatojakin odotin. Oli vain epäselvää missä. Edebäckissä oli kyltti, että tässä kanootit ylös. Siitä muutama kilometri alkoivat voimalat.

Melojan problematiikkaa. Mistä tämän ohi pääsee?

Kuvan tulkintaa: Edessä vanha kuiva uoma, vasemmalla vesivoimala, oikealla takana 400 metrin päässä voimalapadon alapuolista vettä. Mutta miten sinne pääsee?

Tässä melojan vinkkilista vesivoimalan tai padon ohittajalle:

1. Tarkkaile padon molempaa puolia. Näetkö kyltin, jossa kuva kahdesta kanoottia kantavasta ihmisestä? Jos näet, sieltä pääsee nopeimmin padon ohi. (Yllä olevassa kuvassa en nähnyt.)
2. Tarkkaile padon molempia puolia. Näetkö laavuja tai tulipaikkoja? Jos näet, sieltä pääsee kohtuullisesti padon ohi. (Yllä olevassa kuvassa en nähnyt.)
3. Jos 1 ja 2 eivät ratkaise asiaa, yritä siltä puolelta, jossa ei ole voimalarakennusta. Siellä ei tosin yleensä ole tietä, mutta voi olla mahdollisuus vetää maaston kautta ruohon yli alle sata metriä. (Yllä olevassa kuvassa tutkin ensin oikean puolen, josta kuvankin otin, mutta oli niin louhikkoista ja poluton metsä, etten lähtenyt yrittämään.)
4. Viimeisenä vaihtoehtona yritä voimalarakennuksen puolelta. Matkaa kertyy enemmän, koska voimalan elementit on aidalla suljettu ja ne on pakko kiertää. Toisaalta voimalan puolella on tie, joten on mahdollista virittää kärryt kanootin alle ja vetää. (Yllä olevassa kuvassa 400 metriä vetoa kärryjen kanssa, sitten kärryt pois ja metsäpolkua 200 metriä kanoottia maastossa kiskoen.)

Keskiviikon voimalaohituksissa kului aikaa 3,5 tuntia (yllä olevassa kuvassa 1 h 10 min).

Alla on kuva pahimmasta tapauksesta, johon kului 1 h 30 min. Tässä olen päätynyt vinkki 4:ään, vetänyt kanootin hakkuuaukean läpi ja valmistaudun menemään louhikkoa alas 45 asteen kulmassa veteen (heitin köyden vieressä olevan puun ympäri ja vinssasin veneen alas, jottei kanootti vahingossakaan luiskahda jokeen ennen melojaa).

Hmm. Ruotsalaisista täytyy kyllä sanoa, että he uskovat kylttejä. Klarälvenin voimaloiden kylteissä lukee: "Padon alapuolelle meno kielletty. Patoluukuissa on kauko-ohjaus. Ne voidaan avata milloin tahansa ennakolta varoittamatta." Suomessa tämä ei vaikuttaisi mitään ja maastossa olisi koko joukko kalastajien tekemiä polkuja. Ruotsissa ei. Mutta minkä meloja voi, pakko on mennä, jos haluaa jatkaa.

Kehittelinkin hiljaa mielessäni uutta sanalaskua "ota se voimalaohituksena". Tätä sananlaskua käytetään, kun jonkin asian jatkaminen pakottaa toimimaan yleistä käytäntöä vastaan. Esimerkiksi jos polkupyörän lukon avain putoaa Hämeen linnan kaivoon kuten minulla joskus ja oli pakko kantaa pyörä 2 km rautatieasemalle: Ota se voimalaohituksena!

Mutta uskomatonta kyllä, tällä retkellä huomasin, että myös padon ohituksen voi tehdä leppoisasti. Kävelet vain hitaasti ja teet kaiken hidastettuna. Metri kerrallaan. Rauhallisesti. Kohta on yksi pato vähemmän. Otinkin tällaisen ohjenuoran: Kertaakaan en tule tällä retkellä käyttämään sellaista voimamäärää, joka syö tulevien hetkien voimia. Tämän myös pidin. Luulen, että teen tästä pysyvän retkiperiaatteen.

Neljännen voimalaohituksen jälkeen kello lähenteli 21:tä ja kun paikka oli mukava ruohikkoinen ja vieressä puuvene ja lato, siihen jäin teltan kanssa. Matkaa oli tälle päivälle kertynyt 48 km.

Kun perjantaina 13.6. lähdin liikkeelle, tuli taas heti vastaan voimala. Sen ohitukseen tepsi vinkki 3. Sitten oli pitkä pätkä ilman voimaloita, kunnes tulin Munkforsiin, jossa on Klarälvenin suurin putous, 17 metriä.

Kuvassa on pieni osa vedestä, mutta riittävä, jotta putous näkyy (suurin osa vedestä kulkee toki voimalan läpi). Alla kuiva vanha uoma.

Munkforsissa oli hyvät laavut nostopaikkojen molemmin puolin. On aivan eri tunne kärrätä kanoottia selkeää tietä pitkin kuin romuta salakähmäisesti talojen pihoissa ja poluttomissa rinnepusikoissa polkua etsien. Meloja kiittää.

Ohitin perjantaina vielä kolmannen voimalan Dejessä, joka sekin oli selkeä (joskin vasta vinkki 4 tepsi). Sitten lopetin 57 km jälkeen ja laitoin teltan.

Lauantaina 14.6. otin herättyäni tämän kuvan.

Olin edennyt niin hyvin, että uumoilin pääseväni takaisin teltalle tänään. Forshagassa oli yhteensä kahdeksas ja viimeinen voimala (vinkki 2 tepsi).

Tuuli oli kääntynyt vastaiseksi joten iloa myötävirrasta ei ollut. Painoin rantoja myöten, jotta vältin joessa syntyneen aallokon. Tuuli ei kuitenkaan ollut yhtä iso kuin viime sunnuntaina, jolloin olin epäonnisesti yrittänyt kiertää Hammarön saaren. Ehkäpä 6-8 m/s.

Saavuin klo 14 jälkeen Karlstadiin, jonka keskustan läpi meloin joen läntistä haaraa. Ulkona oli paljon ihmisiä viettämässä päivää ja oikeastaan minun makuun liian paljon pällistelemässä maastossa ryvettynyttä melojaa. (Tänään kuulin Jan-Andersilta, että oli ollut perinteinen 10 km juoksukilpailu, johon hänkin oli osallistunut. Siksi väkeä riitti jokirannoilla.)

Reittini Vänernille ja Möruddenin leirintäalueen teltalle oli sama kuin sunnuntain epäonninen yritys. Pidin mielessä ohjeen edetä leppoisasti ja metri metriltä hivutin suppilomaisesta lahdesta kohti Vänernin ulappaa. Mutta aallot olivat tänäänkin liian isot. Pakko oli jälleen kääntyä ja palata samaan satamaan kuin viimeksi, purkaa kanootti ja vetää se pakattuna 3,5 km teltalle. En silti tuntenut tällä kertaa, että melonta epäonnistui, koska olin kuitenkin päässyt omin voimin koko reitin. Melontaa lauantaille kertyi 45 km.

Leirintäalueella lähdin polkupyörällä kaupalle, kävin moikkaamassa Pekkaa ja Sirkkaa, ja söin hyvin ja pesin hyvin. Aah.

Sitten kuten sanottu tulin eilen sunnuntaina toimistolle ja summasin Google Earthia käyttäen nämä päivämatkat. Yhteensä etenin 252 km eli ennätyspitkä retki minulle. Viisi päivää.

Nyt eletään maanantaita 16.6. ja olen saanut muutamia asioita järjestymään:

• Minulla on paluulippu Suomeen 19.6.
• Pääsen serkun 40v juhliin 20.6.
• Saan polkupyörän myytyä, sillä Jan-Anders ostaa sen. Tosi hieno juttu.

Mutta jotain tärkeää on vielä tekemättä, jonka aloitin 15.5. Saapa nähdä miten käy? :)

Briefly in English. This story describes the last four days of the Klarälven river paddling. Among others it gives four hints for paddlers how to pass a water power plant. I also have a ticket back to Finland in 19th June boat. Last but not least, thanks to my good colleague Jan-Anders for buying my bike, so I don't have to transport it to Finland.

Kort på svenska. Texten berättar min fyra sista dagar i Klarälven. Jag paddlade total 252 km. Nu har jag igen arbetat en hel dag och har en biljet tillbaka till Finland 19 juni.

Klarälven on hieno joki.

Tiistaina 10.6. menin töiden jälkeen bussilla pohjoiseen, joskin Sysselbäckissä bussikuski sanoi, että olisi pitänyt soittaa loppumatkalle taksi, sillä ei auta, että lippu on maksettu Höljesiin, koska sinne menee niin harva. Soitin siis ja jäin pysäkille odottamaan.

Minulla oli onnea, sillä Höljesiin oli matkalla joku muukin. 20 minuutin kuluttua taksi tuli ja pääsin eteenpäin. Alla klarälveniläisen sillan protityyppi, jonka viereen jäin.

On jokia ja jokia. Tämä meni ensi näkemältä kategoriaan "joki josta nautitaan". Siihen tarvittiin tällä kertaa silmin nähden iso virtaus, odotus koskista ja ympärillä yli 600-metrisiä tuntureita --tosin ei niitä täällä "tuntureiksi" kutsuta, koska laki ei ole paljas vaan metsäinen. Eikä voi olla mainitsematta hyttysiäkään, jotka tuovat aina pikantin lappimaisen retkisen elämyksen.

Ostin kaupasta banaania ja pientä muuta ja tyrkkäsin kanootin vesille. Aaaah. Täällä mennään.

Kolmen kilometrin jälkeen alkoivat kosket. Tiesin ennakkoon, että nämä ovat "medelsvår", jonka arvelin vastaavan normaaliluokituksessa kakkosen koskia. Heti näin, että suvantoja ei ole. On vain jatkuvaa virtaa, joka enimmäkseen aaltoilee joskin paikoin myös putoaa jyrkemmin ja kuohuu. Äänihavainnoista ei täällä ole hyötyä, sillä joka puolella kuitenkin kohisee.

Päätin laskea kosket tuntumalta, kanootista katsellen ja reittiä parhaan taitoni mukaan valiten. Vain tosi uhkaavissa paikoissa menisin maihin ja tarkistaisin esim. mitä mutkan takana odottaa, jos sinne ei näe. Joen leveys 50 metriä on siinä rajalla, että tyhmyyksiäkin olisi mahdollista tehdä. Jos olet virtaavassa vedessä juuri keskellä 25 metriä molempiin rantoihin ja havaitset 100 metrin päässä vaikean kohdan, et ehdi rantaan.

Aistit oli jännitettävä herkimmilleen. Ei pelkästään valkoisena kuohuva vesi kiinnosta, vaan myös epäjatkuvuuskohdat, joissa vesi edessä tuntuu loppuvan. Siellä saattaa olla putous. Jännitti. Käytin selkeät paikat sivuttaisliikkeiden treenaamiseen eli siksakkasin leveyssuunnassa, myös joen laidalta toiselle. Väistin kiviä ja yksittäisiä stoppareita. Menin yhdessä mutkassa rantaan ja tutkin kulman ympäri, että ok, jatketaan.

Tuli paikka, jossa olin matkalla oikeaan rantaan, kun huomasin edessä olevan putouksen, josta en halua laskea. Ehdin hyvin rantaan ja vedin kanootin 10 metriä sen ohi.

Lopetin melonnan 9 km jälkeen kosken yhä jatkuessa, sillä kello oli jo yli 21. Enempää en tiistaiksi tarvitse, haluan jatkaa tätä iloa huomenna. Laitoin teltan jäkäläalustalle ja tein ruokaa. Jäkäläalustalle! Hieno tunne. Vieressä oli tuoretta hirvenpaskaa. Hirvenpaskaa! No nyt hiukan liioittelen. :)

Tähän keskeytän tämän Klarälvenin melontakuvauksen, koska nyt on sunnuntai ja tulin tänne toimistolle vain joksikin ajaksi. Jatkan myöhemmin. Mutta olkoon menneeksi, alla vielä kuva keskiviikkoaamulta, jossa makuupussini kuivaa salossa ja virta kutsuu kohta jatkamaan...

Briefly in English. The Klarälven river was worth visiting in every sense. It was wild in upper parts, lots of rapids and excitement. The photos are from Tuesday, the first day in river. I will continue this story later.

Kort på svenska. Klarälven var speciell med en lång fors i övre delen. Jag njutade mycket. Den första dagen jag paddlade bara 9 km. Om nästa dagar ska jag berätta senare.

Koska lopetin Oslon pyörilyretken jo lauantai-iltaan 7.6., oli sunnuntaina 8.6. mahdollista uusia epäonnistunut yritys meloa Hammarön saaren ympäri.

En tiennyt sääennusteita, mutta lähdin liikkeelle klo 7:25 kotirannasta noin 2 m/s vastatuuleen. Keskivauhti oli ensimmäisen 7 km aikana normaalia hitaampi 4,1 km/h. Hammarön eteläkärjen kierrettyäni jatkoin itään ja sitten pohjoiseen mukavassa myötätuulessa. Melonta tuntui keveältä. Katselin Ruotsalaisia taloja auringossa.

Ruotsalaiset ja norjalaiset ovat varmaan maailman kovimpia liputtajia. Halutaan tunnustaa maata ja ollaan ylpeitä siitä missä maassa asutaan.

Söin ja jatkoin edelleen pohjoiseen, kunnes tuli aika lähteä länteen noin 20 km jälkeen. Hyvä näin ja etenin leppoista tahtia, koska matka ei olisi mahdottoman pitkä. Kymmenen tuntia olin antanut itselleni aikaa tälle 40 km lenkille.

Kuitenkin klo 14 etelätuuli voimistui aivan sikamaisen kovaksi (en tiedä voimaa mutta 10 m/s tai yli). Leppoisa meno loppui siihen. Oli pakko puristaa melaa, jottei se lentänyt tuulen mukana ja pyrkiä eteenpäin. Onneksi etelässä oli vain 1,5 km vettä jolloin aallokko ei ollut tässä kovin isoa.

Yritin etsiä kartan lyhintä reittiä mutta harhailin, koska maastossa oli laaja ruovikko, jota kiertelin jonkun aikaa. Koska reitti ei löytynyt, päätin kiertää saaren pohjoisen puolen suunniteltua kauempaa, likeltä Karlstadin keskustaa.

Hammarön saari ei ole saari normaalissa merkityksessä. Pikemmin se on Klarälven-joen suiston saari, jonka molemmin puolin joki virtaa Vänerniin.

Tuuli ei ollut loppunut mihinkään mutta nyt pääsin etenemään Klarälven-jokea vastavirtaan. Veneitä meni ohi tuon tuostakin. Veneilijät vilkuttivat minulle, mutta minä lähinnä puristin melaa. Välillä kun tuuli putosi joen tasolle, olin ongelmissa. Mutta sitten kun tuuli oli enimmäkseen ylhäällä, etenin verkalleen 2-3 km/h vauhtia. Vajaan tunnin päästä pääsin uomaan, joka oli myötävirtaa. Matka eteni yhä vastatuulessa voimia kuluttaen.

Katsoin karttaa ja aloin ennakoida miten tämä melonta päättyy. Niin kävikin: Kun tulin tehdasalueen (Stora-Enso, Nobel) läpi Vänernille, tuuli ja aallokko oli niin isoa, etten enää edennyt. Oli pakko kääntyä. Alla kuva Stora-Enson paperitehtaasta.

Palasin kohtaan, jossa veneitä laskettiin veteen. Pakkasin kanootin ja kävelin tunnin takaisin teltalle. Pieleen meni siis tämäkin yritys kiertää Hammarö.

Alla satelliittikuvassa Vänern, jossa vihreällä ylhäällä näkyy reitti, jonka meloin.

Suurempi kuva reitistä alla:

Punainen viiva A-B = epäonnistunut melonta 14 km 19.5.2008.
Vihreä viiva A-C-D = epäonnistunut melonta 38 km 8.6.2008.

Muuta. Eilen palasin teltalle toimistolta hyvissä ajoin, jotta pääsin vihdoin maksamaan erääntyneet telttamaksuni. Leirintäalueen toimisto näet on auki vain klo 17 asti (ensi viikolla alkaa varsinainen kesäaika, jolloin toimisto on auki klo 21 asti).

Koska olin näin aikaisin teltalla, jouduin outoon tilanteeseen: Minulla oli aikaa! Kävin uimassa Vänernissä. Lueskelin. Tein ruokaa aiemmin kuin normaalia (normaali = klo 21 jälkeen). Ruokaa laitellessa kuulin muutaman suomenkielisen sanan ja ryhdyin juttusille. Syönnin jälkeen sain kutsun teelle Sirkan ja Pekan asuntoautoon. Kiitos kovasti. Kuuntelin elämäntarinoita, jossa oli muutettu Ruotsiin työn perässä... jne.

Nyt olen tullut jälleen toimistoon kanootin kanssa, koska lähden tänään Klarälven-joelle. Matkaa lienee 270 km, johon olen varannut aikaa tästä illasta muutaman tunnin + sen jälkeen 5 täyttä päivää. Sunnuntaina minun pitäisi olla takaisin teltalla. Sirkka ja Pekka lupasivat jäätelöä sitten, kun palaan. :)

Briefly in English. On Sunday 8th June I tried again to paddle around Hammarö island but failed because of too strong wind in lake Vänern. Today I'm going to the next paddling trip to the Klarälven river, probably 270 km. I have five days to paddle until Sunday.

Kort på svenska. På söndagen jag försökte att paddla runt Hammarö igen, men det gick inte bra. Jag måste sluta 5 km före tält därför att det var alltför stor vind i Vänern. Idag ska jag gå till Höljes var jag ska starta att paddla Klarälven 270 km. Jag hoppas att bli till min tält på nästa söndagen.

Norja on hieno maa mutta en enää ikinä mene polkupyörällä Osloon. Miksi näin, siitä tuonnempana.

Täällä on alkuosa pyöräilymatkasta Karlstadista kohti Osloa.

Matka jatkui perjantaina kohti Osloa. Ylitin Glomma-joen, joka on Norjan pisin, 598 km, joka näytti tosi isolta ja vesimääränsä mahtavalta.

Yksi firmani konttori on myös Oslossa joten ensi vuonna Osloon etätöihin ja Glommaan melomaan?

Sitten sotkeuduin Oslon esikaupunkeihin. En löytänyt tietä eteenpäin, vaikka kysyin monta kertaa. Löysin Strömmen-esikaupungin turisti-informaation, mutta sielläkään ei tiedetty. "Moottoritie menee tuolta" tyyppiset neuvot eivät paljon lämmitä.

Harhailin tunnin, kunnes yksi tyttö oli pyöräilemässä samaan suuntaan ja pyöräilimme yhdessä 2 kilometriä, kunnes pääsin selkeälle pyörätielle ja loppu oli helppoa. Ensimmäinen näkymä Oslovuonoon näytti tältä:

Etsin keskustasta informaatiota mistä bussit huomenna lähtisivät takaisin, sillä yhteen suuntaan pyöräily riitti. Olin aika poikki, joten koska kuulin, että Holmenkollen on tosi korkealla ja että sinne pääsee helpoiten junalla (mies+polkupyörä = aikuisten + lasten lippu), menin junalla.

Näin olin päämäärässä.

Ajattelin ensin laittaa teltan hyppyrin juurelle, mutta koska vielä klo 22:30 siellä kävi turisteja (lähellä on paljon hotelleja), menin lopulta metsään teltan kanssa.

Joka tapauksessa maisemat olivat tosi hienot. (Alla olevat kuvat ovat valikoima kahdelta päivältä.)

Huomatkaa alla vasemmalla oleva talo. Se on Holmenkollenista seuraava rautatieseisake.

Lauantaina ajoin Holmenkollenilta alamäkeä meren rantaan ja katson alas. 20-senttisiä korvameduusoja näkyy, mutta pohjaa vain metrin syvyyteen (vesi sinänsä kirkasta, mutta pohja tumman levän peitossa).

Meren rannalta suuntasin Vigelandin puistoon (Frogner park). Se yllätti täysin.

Enpä totisesti tiennyt, että Norjalla on tarpeen tehdä turisteja varten tällaista itäisille diktatuureille tyypillistä mahtipontista veistospuistoa. En ymmärtänyt puiston tarkoitusta joten jäin kuuntelemaan turistiopastusta. "... ja tämä patsas symboloi elämän kiertokulkua ..." Ääh.

En käsittänyt miksi. Miksi tehdä mitään patsaita symboloimaan yhtään mitään norjalaista, kun on Holmenkollen, joka ei pelkästään symboloi vaan ON osa norjalaisuutta.

(Noh, jälkikäteen luin wikipediasta, että 1900-luvun alussa eli suuri norjalainen kuvanveistäjä Gustav Vikeland, jolle tarjottiin vapaus luoda mitä tahansa. Tällaista hän sitten teki, huh.)

Jatkoin kuninkaan linnalle, jossa palattiin jälleen arjen tasolle. Vailla kaikkea mahtipontisuutta turistit saattoivat jutella vartiosotilaille.

Ja se linna näytti tältä:

Makailin linnanpuistossa kuten muut turistit, kunnes tuli aika lähteä bussiasemalle. Siitä alkoivat vaikeudet.

Kaksi bussiyhtiötä liikennöi Oslosta Karlstadiin. Molempien säännöissä on, että polkupyöriä ei kuljeteta. Toisen yhtiön lipunmyyjä sanoi, että riippuu kuitenkin kuljettajasta.

Ensimmäinen yritys klo 12 bussiin. Ei onnistu, mutta tämä olikin se kireämpi yhtiö.

Toinen yritys klo 13 bussiin. Olen tässä vaiheessa purkanut pyörästä polkimet pois ja kääntänyt ohjaustangon, jotta menee littanaksi. Mutta bussikuski sanoo, että ei onnistu.

Menen juna-asemalle ja kysyn aikatauluja. Junat eivät kulje enää tänään Karlstadiin.

Palaan bussiasemalle. Kysyn voiko soittaa seuraavan bussin kuskille, ottaisiko hän polkupyörän kyytiin? Mutta bussikuskien puhelinnumeroita ei ole tiedossa. Lipunmyyjälle silti plussaa, hän tajuaa ongelmani.

Menen taas rautatieasemalle. Kysyn voinko lähettää polkupyörän matkatavarana ja hakisin sen Karlstadissa maanantaina. Virkailija tutkii aikatauluja. Selviää, että Karlstadiin menevistä junista on pysyvästi poistettu tavaravaunut. Haluanko lähettää kenties Göteborgiin? Ei kiitos. Hän ehdottaa polkupyörän lähettämistä postitse.

Menen postiin yhä polkupyörää mukana taluttaen. Postivirkailija sanoo, että polkupyörää ei voi lähettää ulkomaille. Sitä paitsi jotta voisi, polkupyörän täytyy olla laatikossa. Voitteko myydä minulle sellaisen laatikon? Mutta sellaisia ei ole, pitää kuulemma kysyä onko elintarvikemyymälöissä tai muualla tarpeeksi isoja laatikoita.

Tässä vaiheessa olen kyllästynyt ja kysyn keneltä tahansa. Menen kauppoihin ja kysyn paitsi tyhjiä laatikoita myös haluaako joku ostaa hyvän polkupyörän. Kenelläkään ei ole isoja tyhjiä laatikoita. Kukaan ei halua ostaa polkupyörää.

Saan sentään yhden hyvän neuvon. Mene Claes Olssonille, siellä myydään kaikkea. Poistun pyörän kanssa etsimään Claes Olssonia. Se löytyy läheisestä kauppakeskuksesta. Laitan pyörän lukkoon ja toivon, ettei kukaan varasta kamoja, joita en jaksa nostaa pyörän tavaratelineeltä mihinkään.

Claes Olssonilta löytyy tosiaan pahvilaatikoita, joskin pieniä. Ostan mukaan viiden nipun. Palaan pyörälle ja bussiasemalle. Kysyn siltä kireämmän yhtiön virkailijalta otatteko kyytiin polkupyörän, jos olen laittanut sen pakettiin. Hän tutkii asiaa nenä kiinni ohjekirjassa ja toteaa: täällä sanotaan, että me ei kuljeteta polkupyöriä. Selvä.

Toisen yhtiön mies on poissa, mutta luotan, että tämä kortti vetää. Menen bussiaseman sivuosaan ja levitän kamat lattialle. Ihmisiä tulee ja menee ohi. Valun hikeä lattialle (on 30 astetta lämmintä) ja puran etupyörän, penkin, tavaratelineen ja polkimet olin jo purkanutkin. Tunti kuluu. Yhdistän kaksi pienempää laatikkoa ja saan niistä säällisen kokonaispaketin. Mukana ollut teippi loppuu, mutta paketti pysyy kasassa. (Minulla ei ole kuvaa paketin nerokkaasta rakenteesta, jossa voin sujauttaa käteni paketin sisään, ja kantaa pakettia tarraamalla polkupyörän runkoon.)

Fiksumman bussiyhtiön lipunmyyja on palannut ja sanon, että pyörä on paketissa, nyt ostan lipun. Syön lopuilla Norjan rahoilla. Kun bussi tulee, kuljettaja ottaa pakkaukseni vastaan. Huh.

Perillä Karlstadissa menee vielä 25 minuuttia pyörän kokoamiseen.

Olen poikki ja syönyt liian vähän. Haen kaupasta jotain ja pyöräilen teltalle, jossa olen klo 21 jälkeen, syön, suihkutan ja menen nukkumaan.

Mistä tämä kertoo? Kiihtyvän aikamme pyrkimyksestä tehokkuuteen! Yksittäisten kuljetusyhtiöiden päätökset perusteet käsitän. Busseihin laaditaan yleissääntöjä, jotta varmistetaan mahdollisimman suuren matkustajamäärän sujuva liikkuvuus. Junista poistetaan tuottamattomia tavaravaunuja. Posti kuljettaa vain hyvin pakattuja asioita. Unohtuu kuitenkin, että kun kaikki tehostavat omalla tahollaan, jokin sinänsä tarpeellinen palvelu häviää. (Ihmettelenpä vain miten joku minua taitamattomampi olisi saanut polkupyöränsä pois Oslosta, eipä kai mitenkään.)

Briefly in English. After entering to Oslo, I sleeped on night in Holmenkollen, the center of Norwegian winter sports. After that I visited among others the Vigeland park.

Kort på svenska. Efter att cyckla till Oslo, jag gick till Holmenkollen att sova i tältet. På lördagen jag cyklade i centrum igen och tittade statuer i Vigeland park.

Tiella Karlstadista kohti Arvikaa ja Charlottenbergia oli paljon liikennetta ja extrakapea pientare. Autoja varten uritetun reunan ja asfaltin reunan valiin jai vain 10-15 senttia, jolla yritin taiteilla. Ihmettelin mita taalla teen. Ylitin jokia jotka nayttivat melomaan kutsuvilta, joten miksi pyørailen? Palautin mieleen: En ole kaynyt Oslossa, menen sinne.

Liikenne alkoi hellittaa kuuden jalkeen ja 60 km pyørailtyani myøs pientare leveni. Arvikassa kavin kaupassa ja jatkoin viela klo 22:30 asti eraalle leirintaalueelle, jossa ei nain myøhaan ollut enaa ketaan ottamassa maksua vastaan. Eilen pyørailya yhteensa 105 km.

Aamulla lahdin niin varhain, ettei ketaan ollut tullut viela tøihin ottamaan maksua vastaan joten olen yøpynyt leirintaalueella pummilla. Ei kuulu tapoihin. Kuva lahtøtunnelmista.

Rajan ylitin tanaan aamulla.

Neljan tunnin pyørailyn jalkeen uin alla olevassa jarvessa. Aah.

Kun jatkoin jarvelta ja tulin Brørkelangenin ohi ja nain taman kirjaston, tulin tanne. Ilmainen internet ja kuviakin saa ladata!

Pyøraily on sujunut vauhdilla. Enaa noin 65 km Osloon eli paasen perille jo tanaan. Yritan løytaa Oslosta kirjaston myøs.

Briefly in English. Biking to Oslo has started quickly, though the first kilometers were not safe (too much traffic, too little space for biking). Now I'm in library in Bjørkelangen. Photos above: starting in the morning, Sweden-Norway border, the lake where I swam.

Kort på svenska. Jag har cyklat bra, fastan den førsta kilometer från Karlstad var farliga (før mycket bilar, før liten rum att cykla i vagen). Nu jag ar i bibliotek i Bjørkelangen. Foton ar: nar jag børjade i dag bitti, riksgrensen, sjøn var jag simmade.

Huomenna perjantaina 6.6. Ruotsissa vietetään kansallispäivää. Pidän sen vapaana minäkin. Ruotsissa tosiaan sanotaan "kansallispäivä" eikä "itsenäisyyspäivä", koska Ruotsi on ollut aina itsenäinen. Suomalaisille ja norjalaisille itsenäisyys on paljon kovempi juttu.

Oslo on aika lähellä enkä ole koskaan siellä käynyt. Siksi aloitan kohta pyöräilyn sinne. Matkaa on jotain 250 km ja aikaa yksi päivä normaalia viikonloppua enemmän. Haaveena on nukkua yksi yö Holmenkollenilla hyppyrimäen vieressä.

Kun kerroin asiasta Jan-Andersille ja Mikaelille, he sanoivat, että Norja on kallis, ja muistelivat aikoja, jolloin he olivat nuoria poikia ja ruotsalaiset kävivät silloin Norjassa ostamassa halpaa voita ja muita elintarvikkeita. Nyt on tilanne kovasti eri. On se kumma, että jos löytää öljyä, niin heti kohoavat kaikki hinnat. Varmaan tässä on joku kauppapoliittinen systemaattisuus, mutta en nyt ala päätäni sillä vaivaamaan. Joka tapauksessa miehet suosittelivat turistikohteeksi Oslon linnaa.

Kuvituskuvana Norjan puhdasta merivettä kahden viikon takaa.

Norjanmeri on todella kirkas ainakin tuolla pohjoisempana (tässä vettä 2 metriä). Täytyy tehdä vertailua Oslossa onko tilanne sama vai eri.

Briefly in English. Tomorrow is Sweden's national day. I also celebrate it by not working. Instead I go to Oslo as I have never been there. I start bicycling there soon.

Kort på svenska. Det är Sveriges national dagen i morgon. Jag firar den också och arbetar inte. Jag ska gå till Oslo med cykel när jag har tre hela dagar att cykla.